
Vanhoiksi sieluiksi voidaan luetella sielut jotka ovat esimerkiksi menettäneet kehonsa kerran ja tämän takia jos he ovat jossakin kehossa, he ovat kehon ikää vanhempia sielullisesti. Eli, sielun ikä on vanhempi kuin kehon ikä, esimerkiksi henkilö joka olisi kehollisesti 2-vuotta, voikin olla sielullisesti 25493 vuotias. Vanhat sielut kutsuvat joitakin sieluja vanhemmiksi itsestänsä jos sellaisia itse tapaavat, mutta yleensä vanhat sielut eivät muista mikä on heidän tämänhetkinen sielullinen ikä, mutta he tietävät yleensäkin miksi ovat vanhoja sieluja koska he ovat esimerkiksi nähneet muistoihinsa, eli päässeet muistoihin käsiksi joita tässä kehossa ollessaan he eivät ole eläneet.
Myös ei keholliset sielut jotka eivät ole eläneet koskaan missään kehoissa voidaan luetella myös vanhoiksi sieluiksi jos tulet tapaamaan jonkun sellaisen sielun esimerkiksi, joka on sinua vanhempi sielu, joten olet sille nuorempi sielu kun taas hän sinulle on vanhempi sielu.
Joillakin vanhoilla sieluilla on myös vahvasti transformaatioon liittyviä asioita, esimerkiksi kehossa tapahtuu transformaatioita tietojen mukaan mitkä palautuvat, esimerkiksi silmien väri voi vaihdella väriä taikka kenties koko kehon transformaatio tapahtuu. Mitä koko kehon transformaatio tarkoittaa on että ne tiedot voivat esimerkiksi transformoida nykyisen raajasi ja muut osat kehostasi ihan toisenlaiseksi. Myös siipien kasvaminen selästä on mahdollista. Koko kehon transformaatioon muistojen mukaan tarvitaankin sitten enemmän voimaa sieluun jotta se pystyy käsittelemään sellaisia asioita. Yleensä vanhojen sielujen tietous on se mikä auttaa usein vanhoja sieluja esimerkiksi näkemään enemmän asioita ja niiden yksityiskohtia, mutta tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että jokainen vanha sielu olisi kaikkitietäväinen vaan jokainen vanha sielu on omalla osa-alueella usealla tai yksittäisillä vahva.
Jokainen vanha sielu ei ole vahva vaan usealla vanhalla sielulla perustuu enemmän tietoon vahvuus. Esimerkiksi olette varmaan huomanneet että jotkut henkilöt jotka kehollisesti ovat nuoria, mutta vaikuttavat paljon vanhemmilta. He katsovat maailmaa sillä silmällä kuin he tietäisivät jotain mitä sinä et tiedä. He näkevät sinut mutta sinä et heitä. He tutkivat ja suunnittelevat ideoita, jokaisella oma tie, joko synkkä tie tai valon tie.
Vanhoilla sieluilla joskus muistojen tietojen kautta sekottuu myös puhe muistoihin jollain tavalla kytköksiin. Esimerkiksi he puhuvat kielillä välissä joita jotkut eivät ehkä ymmärrä, mutta kun ne symbolit tulevat juuri sillä hetkellä puhuttaessa, ne myös tulevat sekottumaan puheeseen. Myös eri symbolit voivat samaistua samaan puheeseen esimerkiksi otetaan esimerkkinä vaikka Amazonian alkuasukas kielet ja siihen sekoitetaan suomenkieli, saadaan erikoinen kieli syntymään.
Yleensä maapallolla varsinkin vanhat sielut väärinymmärretään ja heidän tietous nähdään uhkana yhteiskunnalle. Kun heitä ei ymmärretä, heidän synkät muistot yrittävät palata takaisin päin jos heillä sellaisia on. He saattavat menettää kontrollin muistojen kanssa ja suuri määrä muistoja tulee samanaikaisesti liian nopeasti yhteen paikkaan ja tästä eteenpäin lähteekin transformaatio käyntiin ja tästä vanhasta sielusta tulikin sielunsyöjä. Keho ei kestä jos suuri tietous yhdistyykin yhteen paikkaan, joten tämän takia kehokin transformoituu muiden tietojen mukana. On myös mahdollisuus siihen että siitä ei tulekaan sielunsyöjä, kunhan sen olomuoto vain transformoitui toiseksi ja se pystyy kontrolloimaan vielä tietouttaan eli sieluaan.
Suurimmaksi osaksi planeetalla kuin planeetalla on nuoria sieluja valtaosa esimerkiksi juuri kehollisista sieluista. Näiden sekaan istuutuu vanhoja sieluja auttaakseen jos näkevät maapallolla jossain autettavaa. Kaikki vanhat sielut eivät kuitenkaan auta vaan jotkut keräävät tietoa ja kun he saavat sitä tarpeeksi, he rikkovat kehon eli tekevät itsemurhan. Toiset taas leikkivät kehollisilla sieluilla sillä tavalla että rikkovat niiden kehoja huvikseen niin kauan kunnes saavat tarpeeksi. Kukaan heistä ei ole hyvä eikä paha, vain heidän eri muistot laukkaavat sen mukaan minkälaista tietoa he joutuvat juuri siltä kohtaan elinympäristöstä hankkimaan. Nämä muistot sitten määrittelevät seuraavat askeleet. Joskus jotkut vanhat sielut palaavat menneisiin muistoisiin ja alkavat elämään nyt niitä muistoja, riippuu ihan siitä kuten sanoin, minkälaiseen tietoon törmää elinympäristössä, tulee vaikuttamaan seuraaviin askeliin.
Maapallolla ainakin vielä harrastetaan ikärasismia esimerkiksi käytetään sanoja, liian nuori, liian vanha. Joten kehollisen ikärasismin takia yleensä hyökätään suoraa päätä asioita kohtaan ja koska ikärasismia suurin osa ainakin vielä kannustaa, niin siinä sitten lakaistaan helposti kehon iältään nuori/vanha olevan vanhan/nuoren sielun asiat sitten kokonaan kuin niillä ei olisi mitään arvoa ja näin sinun vihasi muita kehollisia sieluja kohtaan kasvaakin erittäin suureksi ja tämän kautta sitten voi palautua mitä luultavimmin ne muistot mitä ainakin vanhat sielut yrittävät pitää piilossa, koska usealta vanhalta sielulta löytyy elämänkokemuksen vuoksi luurankoja kaapista jotka ovat sellaisia luurankoja joiden kasvot on muistissa. Yleensä kehon iältään nuorien kohdalla puhutaan "elämänkokemuksen" puuttumisesta ja kehon iältään vanhoja olevien kohdalla taas puhutaan "vanhuudessa alat puhumaan hulluja". Näin saatiinkin sitten keski-ikäiset kehot, vai saatiinko, no kyllä ne tarttuvat toisiansa kurkkuun kiinni myös keski-ikäiset, koska maapallolla usea keski-ikäinen pidättäytyy yksissä ajatusmaailmoissa ja jos joku musta lammas näkyy tähtäimessä, liipaisinta silloin he painavat ja lähettävät tämän mustan lampaan uudelleenohjelmoitavaksi.
Myös nuori sielu voi tulla viisaaksi nopeasti, koska jokainen kerää tietoa nopeasti taikka hitaasti. Joten vaikka vanhoilla sieluilla tietous on erittäin suuri, myös nuoret sielut voivat tulla näkeviksi tietoudelle minkälainen tietous usealla vanhalla sielulla jo on. Elämänkokemus tulee tiedoista eikä iästä.
Joten mikä oli tärkeimpänä opetuksena? Älä tuomitse ketään vaan opeta. Vain tuomitsemalla kasvatat sille sielulle synkkää muistoa ja jos sillä ei ole jo synkkiä muistoja ennestään niin silloin jonakin päivänä jossakin tuo sielu voi tehdä jotain joka vetää muistot sillä tavalla yhteen että tuosta sielusta tulee erittäin helposti sielunsyöjä. Silloin sen muistoihin kertyy paljon muistoja jotka ovat vielä vaikeampi unohtaa.
Usea vanha sielu kantaakin usein raskaita synkkiä muistoja jotka sitten alkeellisemmalla kehityasteella olevalla planeetalla usein herää tietämättömyydessä tai vahingossa jos tarkoituksena oli tulla muuttamaan planeetan tilaa paremmaksi. Usea niistä myös samaan aikaan yrittää opetella hallitsemaan niitä mutta kukaan ei ole lopulta mestari niiden hallitsemisessa joten kuka vain voi menettää kontrollin niiden muistojen hallitsemisessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.